Kirkon ohjeet vaitiolovelvollisuudesta antavat turvaa seurakuntalaiselle
Kirkkohallitus on päivittänyt ohjeistuksen kirkon työntekijän ja luottamushenkilön vaitiolovelvollisuudesta. Aika puhua – aika vaieta – Rippisalaisuus ja vaitiolovelvollisuus kirkossa -julkaisu päivitettiin ensisijaisesti lainsäädännön muutosten vuoksi.
Nyt julkaistuun versioon lisättiin julkisuudessa ja seurakuntien työssä esillä olleita kysymyksiä vaitiolovelvollisuudesta.
”Julkaisussa kuvataan miten vaitiolovelvollisuus toteutuu kirkossa. Opas kirkastaa muun muassa kirkkolain ja muiden lakien vaikutusta kirkon työhön, erityisesti vaitioloa sekä ilmoitus- ja todistamisvelvollisuutta koskevissa vastuissa. Lisäksi julkaisussa määritellään ripin, yksityisen sielunhoidon ja muun auttamistyön rajoja”, kertoo Kirkkohallituksen kasvatus- ja perheasioiden koulutussihteeri Tero Pulkkinen.
Ilmianna hyvä työpaikka
llmianna hyvä työpaikka, työyhteisö tai toimintatapa!
Tuottavuuden pyöreä pöytä etsii ehdokkaita vuoden 2012 kunniamaininnan saajiksi. Työmarkkinakeskusjärjestöt haluavat tuottavuusyhteistyökunniamaininnan avulla nostaa esille hyviä työpaikkoja, työyhteisöjä ja toimintatapoja, jotka ovat edistäneet samanaikaisesti tuottavuutta ja työelämän laatua.
Seurakuntaliitosten tavoitteet ovat toteutuneet heikosti
Työntekijätutkimus seurakuntaliitoksista:
Seurakuntaliitosten tavoitteet ovat toteutuneet heikosti
Liitosseurakuntien työntekijöiden mukaan seurakuntaliitoksille asetetut tavoitteet ovat toteutuneet heikosti. Parhaiten toteutuneina tavoitteina työntekijät pitivät monipuolista seurakuntatyötä (36 %) ja seurakuntaidentiteetin säilymistä (35 %). Tulokset käyvät ilmi Hanna Salomäen tutkimuksesta "Rakennemuutosseurakuntien työntekijöiden näkemykset uudistuksen vaikutuksista ja työoloista”.
Vuosikokous 11.1.2012
Liiton vuosikokous kokoontui Jyväskylässä 11.1. ja teki seuraavia valintoja

(Kuva Hannu Keränen)
Liiton puheenjohtajana jatkaa Risto Luukkanen Mikkelistä.
Hallitukseen:
Helsingin hiippakunnan jäsenenä jatkaa Jari Oksanen ja hänen henkilökohtaisena varajäsenenä Hannele Nuojua
Oulun hiippakunnan jäsenenä jatkaa Päivi Raudaskoski ja hänen henkilökohtaisena varajäsenenä Kati Marjakangas
Tampereen hiippakunta sai uuden jäsenen liiton hallitukseen. Vuosikokous valitsi 1.10.2012 alkavalle toimikaudelle hallitukseen Maarit Hildenin ja hänen varajäsenekseen Mikko Vuolle Riihimäki.