Palkansaajien ostovoiman nousu turvattava myös vuodelle 2011
Palkansaajan reaaliansiot nousevat tänä vuonna noin prosentin ja kaikkien palkansaajien yhteenlaskettu ostovoima saman verran. Vuonna 2011 yksittäisen palkansaajan reaaliansiot nousevat vain hiukan, koska inflaatio kiihtyy. Kaikkien palkansaajien yhteenlasketun ostovoiman kuitenkin odotetaan edelleen paranevan reilun prosentin verran työllisyyden kasvun ansiosta.
Liiton graafinen ilme uudistuu
Ensimmäinen toimintavuosi itsenäisenä ammattiliittona lähenee loppuaan. Muutoksen vuosi on tuonut mukanaan monta asiaa, joihin yhdistystoiminnan vuosina ei ole ollut tarvetta tarttua. Liiton toimintaa arvioidaan myös ulkoisen ilmeen kautta. Miten liiton nimi kirjoitetaan oikein? Vuosien varrella on nimeä kirjoitettu isoilla ja pienillä kirjaimilla, erilaisilla fonteilla ja yhdessä ruotsinkielisen version kanssa sekä ilman. Mikä on oikea väri logossa? Tiedottajat ja muut ammattiliitot haluavat käyttää kunnioittaa ja käyttää nimeämme oikein, joten meidän oli tehtävä kiirellisesti graafinen ohjeistus brändimme vahvistamiseksi.
Kuluneen kevään aikana toteutimme yhteistyössä forssalaisen mainostoimisto Synergian kanssa graafisen ilmeen uudistustyön. Liiton logo uudistui, nimen kirjoitusmuodot vahvistettiin ja värikoodit sovittiin eriliaissa painotuotteissa niin paperissa kuin sähköisillä muodoissa käytettäväksi. Näkyvimmin uudistustyö näkyy tällä hetkellä lliiton logossa. KNT:n johtokunta ei nähnyt tarvetta muuttaa logoa vaan uudistaa sitä. Logossa on vanha kristillinen symboliikka ja se on arvokkaan heraldinen. Toisaalta muutos, jonka on tapahtunut sai näkyä myös muutoksena logossa. KNT:n uudistuneessa logossa on nyt jotain vanhaa ja jotain uutta. Uutta on pyöristynyt muoto ja sävyltään syvemmän sininen.
Liiton ulkoista ilmettä erilaissa tuotteissa uudistetaan vähitellen. Graafisen ilmeen uudistamisen rinnalla on valmisteltu sääntömuutosta. Sääntöjen päivittämistä tehnyt työryhmä on työnsä loppusuoralla. Johtokunta tulee esittämään vuosikokoukselle uudistetut säännöt. Graafisen ilmeen täysimääräinen käyttöönotto edellyttää sääntömuutoksen hyväksymistä.
London calling 2011
KNT järjestää yhteistyössä PTK:n ja KKN:n kanssa opintomatkan Lontooseen 3-6.5.2011.
Osallistuja pääsee tutustumaan anglikaanisen kirkon ja kristillisten järjestöjen varhaisnuoriso- ja nuorisotyöhön sekä ulkosuomalaistyöhön Lontoossa. Hinta 550-600€ osallistaja määrästä riippuen. Ilmoittautuminen 31.1.2011 mennessä.
Opintomatka on osa kirkon henkilöstökoulutuksen tarjontaa. Tiedustelut Arja Lusa 044-5958562, arja.lusa (at)knt.fi, Juha Kinanen 0400-304490 juha.kinanen (at)ptk.fi.