Palkansaajien ostovoiman nousu turvattava myös vuodelle 2011

Palkansaajan reaaliansiot nousevat tänä vuonna noin prosentin ja kaikkien palkansaajien yhteenlaskettu ostovoima saman verran. Vuonna 2011 yksittäisen palkansaajan reaaliansiot nousevat vain hiukan, koska inflaatio kiihtyy. Kaikkien palkansaajien yhteenlasketun ostovoiman kuitenkin odotetaan edelleen paranevan reilun prosentin verran työllisyyden kasvun ansiosta.

 

Tiedot käyvät ilmi Tulo- ja kustannuskehityksen selvitystoimikunnan, Tukuseton, vastikään julkaistusta palkanmuodostusraportista. Seurantaraportissaan toimikunta selvittää ansioiden, hintojen, kilpailukyvyn ja palkansaajien ostovoiman kehitystä ja kehitysnäkymiä. Toimikunta, joka koostuu pääasiassa työmarkkinakeskusjärjestöjen ekonomisteista ja Suomen Pankin sekä valtiovarainministeriön virkamiehistä, hyödyntää arvioissaan valtiovarainministeriön suhdanne-ennustetta.

 

Raportin mukaan yksityinen kulutus on kevään 2010 aikana kääntynyt kasvu-uralle ja kuluttajien luottamus oman talouden kehitykseen on säilynyt hyvänä.

 

–Tulevissa valtion budjettineuvotteluissa vuodelle 2011 on välttämätöntä huolehtia siitä, ettei palkansaajien verotus kiristy millään tulotasotasolla ansioiden noustessa ja sosiaaliturvamaksuja ja kuntien tuloverotusta korotettaessa, painottaa johtaja Pekka Immeli, Akavan edustaja Tulo- ja kustannuskehityksen selvitystoimikunnassa.

 

Raportti toteaa maan talouden lähtevän tänä vuonna kasvuun huolimatta alkuvuoden heikosta kehityksestä. Suomi menetti koko talouden ja teollisuuden kilpailukykyään erityisen paljon vuosina 2008 ja 2009. Kansainvälisen talouskasvun ja euron arvon heikkenemisen vilkastuttama vientikysyntä on nyttemmin alkanut näkyä myös Suomen viennissä. Viime vuoden lopulla nousuun kääntyneen kilpailukyvyn palautuminen on edellytys sille, että Suomi pääsee täysimääräisesti hyötymään maailmantalouden kasvusta.

 

Tulo- ja kustannuskehityksen selvitystoimikunnan raportti sisältää uuden, palkanmuodostuksen ajankohtaisia kysymyksiä käsittelevän teemaosan. Siinä seurataan ansiokehitystä yritys- ja yksilötason aineistoilla. Teemaosan laatimista varten toimikunta on asettanut asiantuntijatyöryhmän, jossa Akavan edustajana toimii tutkimuspäällikkö Eugen Koev.

 

Lisätietoja: Akavan talouspoliittisen yksikön johtaja Pekka Immeli, puh. 0400 580 472

 

 

Tulo- ja kustannuskehityksen seurantatoimikunnan palkanmuodostusraportti on julkaistu valtiovarainministeriön verkkopalvelussa:

http://www.vm.fi/vm/fi/04_julkaisut_ja_asiakirjat/01_julkaisut/02_taloudelliset_katsaukset/20100623TUKUSE/name.jsp

 
Paikalla
Ei mitään