Ehdota Saaga-palkinnon saajaa 26.8. mennessä

Kristillisen kasvatuksen parissa tehtävää työtä palkitseva Saaga-palkinto hakee jälleen uusia ehdokkaita. Tunnustuksen tavoitteena on nostaa esiin kirkon kasvatustyön tekijöitä, jotka ovat innostaneet, uudistaneet ja kehittäneet työtään rohkeasti omalla tavallaan.

Saaga-palkinto voidaan myöntää yksittäiselle työntekijälle, työparille tai tiimille. Tunnustus ja siihen liittyvä rahapalkinto on tähän mennessä jaettu kolme kertaa.

Palkinnosta saadun palautteen perusteella erityisesti ehdotuksen tekemisen raskaus ja kriteerien vaativuus ovat herättäneet keskustelua. Vaikka kriteerejä ei ole muutettu, valmisteluryhmä haluaa korostaa, että Saaga-palkinto ei ole tarkoitettu vain suurille saavutuksille.

Palkinnon saaja voi olla esimerkiksi henkilö tai tiimi, joka:

  • on kehittänyt uutta toimintaa
  • on uudistanut tapahtumaa tai työmallia
  • tarttuu ajankohtaisiin kasvatustyön kysymyksiin ratkaisukeskeisesti
  • innostaa työyhteisöään ja rakentaa yhteistyötä
  • kehittää omaa osaamistaan ja tekee työnsä sydämellä

Palkinnolla halutaan huomioida myös arjen rohkeita avauksia, toimivia käytäntöjä ja ihmisiä, jotka vievät kasvatustyötä eteenpäin omassa toimintaympäristössään.

Saajan ehdottajina voivat toimia KNT:n jäsenet, kollegat, työnantajat sekä erilaiset yhteisöt. Ehdotuslomaketta on myös uudistettu, jotta sen täyttäminen olisi aiempaa helpompaa.

Ehdotukset vuoden Saaga-palkinnon saajaksi tulee jättää viimeistään 26.8.

Saaga-palkinnon kriteereihin ja aiempiin palkinnonsaajiin voit tutustua sivustolla www.kirkonnuorisotyo.fi/saaga-palkinto/