Valikko

VALTUUSTOVAALIT /

Tiia Volotinen

Tiia Volotinen

Nuorisotyön merkitys

Olen Tiia 26-vuotias nuorisotyönohjaaja ja kansainvälisen työn sihteeri Kuopion Alavan seurakunnasta. 

Opiskeluideni aikana toimin KNT opiskelijahallituksessa ensin viestintävastaavana kaksi vuotta ja vuoden varapuheenjohtajana. Vuoden 2021 alussa aloitin KNTn hallituksen jäsenenä. Ammattiliiton toiminta on siis erittäin tärkeää työtä itselleni, sillä koen, että niin alanopiskelijoiden kuin työntekijöiden äänen on tärkeä kuulua. 

Haluan työssäni tehdä näkyväksi nuorisotyön tärkeyttä niin kirkossa kuin yhteiskunnassa muutenkin. Tänä päivänä moni kantaa huolta lasten ja nuorten jaksamisesta, ja aivan syystä. On kuitenkin tärkeä muistaa myös meitä, jotka heidän kanssa työtä teemme suurella sydämellä. KNT on avainpaikalla pitämässä huolta työntekijöistä ja heidän oikeuksistaan. Itse haluan olla tekemässä sitä työtä myös. 

Tiia Volotinen