Valikko

Ohjeistus työaikalain soveltamisesta hengellisen työn viranhaltijoihin

9.3.2020

Kirkon pääsopijajärjestöt ovat valmistelleet yhteisen ohjeistuksen työaikalain soveltamisesta. Ohje on väliaikainen ja on tarkoitettu ns. sopimuksettomaksi ajaksi eli 1.4.2020 alkaen siihen saakka, kunnes neuvottelutulos uudesta virka- ja työehtosopimuksesta on saatu. Uuden sopimuksen myötä ohjetta tullaan tarkistamaan.

 On tärkeää muistaa, että asia on vielä kesken ja edelleenkään kyse ei ole siitä pitäisikö kirkon hengellistä työtä tehdä työajassa vai ei. Kyse on eduskunnan säätämän lain noudattamisesta.

Mikä on muuttunut?

  • Työaikalaki muuttui 1.1.2020. Uuden työaikalain mukana muuttuivat soveltamisalapoikkeukset (alat, joihin ei noudateta työaikalakia).
  • Kirkon työaika-asetus, jota on sovellettu muihin hengellisen työn viranhaltijoihin kuin seurakuntapapistoon ja kanttoreihin, on kumottu. Nämä viranhaltijat siirtyvät työaikaan, ellei viranhaltija kuulu jonkin yllä mainitun soveltamisalapoikkeuksen alaan. (kts. lista 1-6)

Ohjeistuksen keskeiset kohdat

Hengellisen työn viranhaltijan jääminen työaikalain soveltamisen ulkopuolelle edellyttää aina sitä, että viranhaltijan työssä toteutuu lain edellyttämä työaika-autonomia. Työaika-autonomialla tarkoitetaan sitä, että viranhaltijan työaikaa ei ennalta määritellä eikä työajan käyttöä valvota, jolloin viranhaltija voi itse päättää työajastaan. Ohjeessa on esitetty perusteluja työaika-autonomian arvioimiseksi, mutta niitä käytettäessä tulee huomioida se, että nykyisessä tilanteessa työajattomilla työntekijöillä ei ole koskaan ollut esimerkkien esittämiä työvuoroluetteloita tai työajan seurantaa samanlaisessa muodossa, kuin työajallisilla työntekijöillä on. Se mitä ennen ei ole tarvinnut tehdä ei ole välttämättä validi peruste sille, miten uudessa tilanteessa tulee toimia.

Aikaisemmin kirkon työaika-asetuksen piirissä olleiden viranhaltijoiden asemaa voidaan tarkastella työaikalain 2 §:n 1 mom. 4 kohdan valossa.  (Esim. nuorisotyönohjaajat, varhaiskasvatuksen ohjaajat (jotka eivät kuulu työaikalain piiriin) ja diakoniatyöntekijät.)

Jotta työntekijä voisi olla työajan ulkopuolella, häneen tulee voida soveltaa jotakin työaikalain 2 §:ssä luetelluista soveltamisalapoikkeuksista. Näitä ovat

  1. työ, jota siihen kuuluvien tehtävien ja muutoin työntekijän aseman perusteella on pidettävä yrityksen, yhteisön tai säätiön taikka sen itsenäisen osan johtamisena tai tällaiseen johtamistehtävään rinnastettavana itsenäisenä tehtävänä;
  2. työntekijä, joka suorittaa uskonnollisia toimituksia evankelis-luterilaisessa kirkossa, ortodoksisessa kirkkokunnassa tai muussa uskonnollisessa yhteisössä;
  3. työnantajan perheenjäsenen työstä;
  4. työ, jota siihen liittyvien toiminnan erityispiirteiden vuoksi tehdään sellaisissa oloissa, ettei voida katsoa työnantajan asiaksi valvoa siihen käytettävän ajan järjestelyjä;
  5. valtion virkamiehen työ tuomioistuimen jäsenenä tai esittelijänä, käräjäviskaalina, käräjänotaarina, julkisena oikeusavustajana, syyttäjänä, ulosottomiehenä, haastemiehenä tai ulkomaanedustuksessa;
  6. Suomen Pankin virkamiehen työstä, jonka pankkivaltuusto on määrännyt tämän lain ulkopuolelle.

 

Jos todetaan, että viranhaltija kuuluu työajan piiriin, on ohjeessa kolme vaihtoehtoa: 1) työntekijä siirtyy työajan piiriin 2) työnantaja järjestää työn sellaiseksi, että työssä toteutuu työaika-autonomia ja viranhaltija jatkaa työajattomana 3) työntekijä ja työnantaja jäävät työaikakysymyksessä erimielisiksi ja ratkaisu haetaan oikeudesta.

Miten nyt tulee toimia?

Tarkastele työtäsi ohjeen mukaisesti. Mieti erityisesti sitä, toteutuuko työssäsi työaika-autonomia. Jos olet sitä mieltä, että kuulut työajan piiriin, pyydä työnantajaa selvittämään asia.

Työnantajan tulkinta voidaan kiistää

Työnantajilla on lain soveltamiseen tulkintaetuoikeus. Jos työnantaja ja työntekijä ovat eri mieltä palvelussuhdetta koskevien normien tulkinnasta, työntekijän on noudatettava työnantajan tulkintaa, kunnes erimielisyys on ratkaistu. Työnantajan tulkinta voidaan riitauttaa ja hakea tapauskohtaista tulkintaa oikeudesta. Työnantaja vastaa omaksumastaan laintulkinnasta.

Ohjeistus löytyy Kirkon työmarkkinalaitoksen yleiskirjeestä A3/2020.

Neuvottelut menossa

Kirkon virka-ja työehtosopimusneuvotteluissa pysyvämmästä asiantilasta neuvotellaan parhaillaan. Päädyttiin niissä neuvotteluissa mihin vaan, työaikalaki tulee säilymään ja siihen voidaan vedota myös kirkon hengellisessä työssä.