Valikko

Sture Fjäder jatkaa Akavan puheenjohtajana

26.5.2015

Akavan liittokokous on valinnut Sture Fjäderin (57) puheenjohtajaksi äänin 509–338. Hän on toiminut Akavan puheenjohtajana vuodesta 2011 alkaen. Puheenjohtaja valittiin tällä kertaa vain vuodeksi, jotta puheenjohtajan valinta ja mahdollinen vaihtuminen ei osu jatkossa säännöllisesti päällekkäin hallitusneuvotteluiden kanssa.

Fjäder nosti vuonna 2011 tärkeimmäksi tavoitteekseen Akavan yhteiskuntapoliittisen vaikuttavuuden ja medianäkyvyyden vahvistamisen ja haluaa jatkaa tätä työtä. Hänen mukaansa Akavan on moderni keskusjärjestö, joka elää ajassa ja on valmis muutokseen.

– Olemme tehneet tämän tavoitteen eteen määrätietoisesti työtä yhdessä Akavan henkilöstön ja liittojen kanssa. Akavalaisten sitkeä uurastus on näkynyt julkisuudessa sekä päättäjille aloitteina ja toimintana, jolla pyrimme uudistamaan ja kehittämään suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa. Akava ei ole asioita vastaan vaan asioiden ajaja – jäsentensä etujen mukaisesti, Fjäder linjaa.

Akavan edunvalvontatavoitteista tärkeimmäksi Fjäder nostaa koulutettujen palkansaajien sekä kouluttautumisen arvostuksen vahvistamisen. Hän aikoo kehittää Akava-yhteisön toimintaa siten, että kaikki akavalaiset jäsenet ja sopimussektorit ovat kollektiivisten, nykyaikaisten työehtosopimusten piirissä. 

Fjäderin mielestä ay-liikkeen tärkein tehtävä on tehdä työtä sen eteen, että jokaisella suomalaisella on työtä ja toimeentuloa.

– Meidän tulee tunnistaa yhteiskunnan ja työelämän muutokset ja uudistaa rakenteita tältä pohjalta. Työelämän lainsäädäntöä ja sosiaaliturvaa tulee uudistaa siten, että uudet työn tekemisen muodot ovat vahvasti lainsäädännön ja järjestelmien piirissä, eivätkä aja ketään työmarkkinoiden väliinputoajiksi.

Fjäderin mielestä uusi keskusjärjestöhanke ja kahden keskusjärjestön malli on erinomainen tilaisuus koko ay-liikkeen ja siten myös hyvinvointiyhteiskunnan uudistamiseksi. Akava valmistautuu uuden keskusjärjestön kanssa hyvään kumppanuuteen.

– Akava kehittää omaa rooliaan puoluepoliittisesti sitoutumattomana keskusjärjestönä, jolla on hyvät suhteet kaikkiin päättäjiin. Akava aikoo kasvattaa jäsenmääräänsä sekä sisäisesti että ulkoisesti. Vahvistamme asemaamme kaikkien korkeakoulutettujen, asiantuntijoiden, esimiesten, johtajien, ammatinharjoittajien ja yrittäjien edunvalvontajärjestönä.