Valikko

JUKO: Luottamusmies on hyvän työyhteisön takuuhenkilö ja työelämän asiantuntija

3.12.2018

”Jukolainen luottamusmies on työelämän asiantuntija ja hyvän työyhteisön takuuhenkilö. Ilman luottamusmiehiämme emme tietäisi, mikä on työpaikoilla pielessä ja mikä toimii”, kertoo Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestön JUKOn toiminnanjohtaja Maria Löfgren.

Luottamusmiehet neuvottelevat muun muassa paikallisten palkankorotusten kohdentumisesta, sopivat lomarahojen vaihtamisesta vapaaksi ja Löfgrenin mukaan toimivat kaikkinensa linkkinä työntekijöiden ja työnantajan välillä.

 

”Luottamusmiehet ovat työpaikan jatkuvan yhteistoiminnan peruspilareita. Kirjainlyhenne YT nivoutuu ihmisten mielessä lähinnä irtisanomisiin, mutta yhteistoiminta kattaa laajasti myös työyhteisön kehittämisen, ja siinä luottamusmiehet ovat avainasemassa. Tämän vahvistavat meidän luottamusmiestemme kertomat lukuisat esimerkit siitä, miten he ovat pystyneet parantamaan työyhteisön käytäntöjä ja hyödyttämään näin sekä työntekijöitä että työnantajaa.”

 

Löfgrenin mukaan myös työpaikkojen häirintätapaukset osoittavat, mikä merkitys luottamusmiehillä on.

”Luottamusmies takaa sen, ettei kukaan jää työpaikalla yksin.”

 

Nyt joukko JUKOn luottamusmiehiä valtion, kunnan, kirkon ja yliopiston sektoreilta kertovat näkemyksistään ja kokemuksistaan, peloistaan ja onnistumisistaan juko.fi-verkkosivuilla.

He rohkaisevat myös uusia luottamusmiehiä mukaan tuoreessa esitteessä: Hei, sinä siellä – tule JUKOn joukkueeseen! Sen etukannessa on joukko kysymyksiä: Oletko tarvittaessa tiukka tyyppi mutta aina asiallinen? Haluatko kehittää työpaikkaasi ja kehittyä myös itse? Uskallatko tarttua epäasialliseen käytökseen? Uskallatko hypätä kohti uutta? Oletko kyllästynyt riitelemään esimiestesi kanssa? Haluatko viedä muutosta yhdessä haluamaasi suuntaan?

 

”Jos ruksii yhdenkin näistä kohdista, voi olla JUKOn ja työpaikkansa seuraava luottamusmies. Me JUKOssa haluamme, että jatkossakin luottamusmiehiksemme hakeutuu osaavia henkilöitä ja myös nuoret kiinnostuvat edunvalvonnasta.”

 

Löfgrenin mukaan näinä työelämän muutosten aikoina luottamusmiehiä tarvitaan entistäkin enemmän.

”Muutamat tahot Suomessakin ajavat luottamusmiesjärjestelmän romuttamista, mikä on todella lyhytnäköistä. Jokainen työpaikka tarvitsee ja ansaitsee hyvän luottamusmiehen. Tuomalla esiin omien luottamusmiestemme näkemyksiä haluamme vaikuttaa siihen, että yhteiskunnassa ymmärretään laajasti, miten tärkeä osa työpaikan menestymistä taitava ja viisas luottamusmies on.”

 

Lisätiedot:
Toiminnanjohtaja Maria Löfgren, 040 568 2798, maria.lofgren@juko.fi, Twitter: @marialofg
 

 

Jukolaisten luottamusmiesten haastattelut julkaistaan 3.12. juko.fi-sivuilla:

 

Mirkka Ali-Laurila: Kollegat ja koulutukset auttavat kehittymään

Asta Asikainen: Tässä työssä ei jaeta pikapalkintoja
Sari Järnfors: Ilmapiiri on parantunut, mutta välillä työnantajaa voi hoksauttaa

Marko Lamminen: En ole joo-joo-mies, vaan tiukka ja asiallinen

Pekka Liimatainen: Olen oppinut ymmärtämään myös työnantajan tuskaa

Virve Mikkonen: Toisinaan kannan vettä urakalla, mutta silti vain roihuaa

Antero Puhakka: Tältä paikalta näen tarkemmin ja kauemmas

Panu Sainio: Pääsen kehittämään koko työyhteisöä

Jari Salminen: Kyllästyin riitelemään esimiesten ja johtajien kanssa