Valikko

Vihkimysvirka on jäsenille tärkeä asia

6.3.2025

KNT teki hiljattain diakonaatti -kyselyn, jossa selvitettiin mikä merkitys vihkimyksellä on jäsenille. Kyselyyn vastasi 47 % työssä olevista ja opiskelijajäsenistä. Huikea vastausmäärä kertoo, että asia on tärkeä ja vihkimysvirka koetaan tärkeäksi.

KNT teki hiljattain diakonaatti -kyselyn, jossa selvitettiin mikä merkitys vihkimyksellä on jäsenille. Kyselyyn vastasi 47 % työssä olevista ja opiskelijajäsenistä. Huikea vastausmäärä kertoo, että asia on tärkeä ja vihkimysvirka koetaan tärkeäksi. Vastauksissa korostuu, että vihkimysvirka on arvostuskysymys. Vihkimysviran piiriin pääseminen olisi kasvatustyön ja ammattien arvostuksen osoitus kirkolta.

Diakonaattia on valmisteltu kauan ja sen valmistelu päättyi jo kertaalleen 2015. Asia nousi uudelleen esille loppuvuodesta 2023 ja piispainkokous perusti asiaa valmistelevan työryhmän tammikuussa 2024. Työryhmän ensimmäisen vaiheen työssä ei ole vielä päästy yksimielisyyteen vihkimysviran teologisista perusteista. Pitkä odottelu on ollut turhauttavaa ja se on nähtävissä jäsenten vastauksissa. Vastaajan iällä ja työkokemuksen määrällä kirkon töissä on merkitystä vihkimysviran kysymyksiin.

Vihkimys vahvistaisi työntekijöitä ja virkojen tulevaisuutta

Vihkimys vahvistaisi kasvatuksen virkojen tulevaisuutta. Kaikista vastaajista 62% oli tämän väittämän kanssa samaa mieltä. Näkökulma vahvistui iän ja työkokemuksen myötä. Alle 30 -vuotiasta näin ajatteli 56% ja yli 60 vuotiaista näin ajatteli 80%. Yli 60 -vuotiasta miehistä jopa 94%.

Kirkko tekee vihkimysvirkaan liittyvät päätökset omista lähtökohdistaan käsin. Kirkon johdon puheissa on tuotu esille, että kysymys ei ole arvostuksesta. Asiaa katsotaan vihkimysviran teologiasta ja kirkon tehtävistä käsin. Jäsenkysely kuitenkin osoittaa, että varhaiskasvatuksen ohjaajille ja nuorisotyönohjaajille vihkimyksen puuttumisessa on kyse työn ja ammatin arvostuksesta. Ammatillisen arvostuksen mittareita ovat työn vaatimukset, vaikuttamismahdollisuudet ja työn tuki. Vihkimys on hengelliseen työhön kuuluva tuki. Se on kutsu työhön (vokaatio) ja tehtävään seremoniallinen siunaaminen.

Asiantuntijana koettu kohtelu on keskeinen elementti arvostuskokemuksessa. Arvostava johtaminen ilmenee moraalisena johtamisena, tunnustuksen antamisena, tuen antamisena, ammatillisuuden arvostamisena, palkitsemisena, hyvinä johtajan ja henkilöstön välisinä suhteina, johtamistyylinä, sekä hyvinä työolosuhteina että hyvänä työympäristönä (Hermoinen 2014). Hiljattain valmistuneen Tiina Pakarisen yamk-opinnäytetyö tuloksissa nostetaan esille vihkimysvirka arvostuskysymyksenä. Vihkimys lisäisi nuorisotyönohjaajien työn arvostusta (71%).

Tutkimme arvostuspotentiaalia

Jäsenkyselyssä halusimme selvittää arvostusta tarkemmin. Väittämän mielestäni vihkimys vahvistaa/lisää arvostusta kanssa samaa mieltä oli 81% vastaajista. Tulos on merkittävästi enemmän kuin Pakarisen tutkimuksessa. Vastaajista alle 30 – vuotiaat (88%) ja yli 60 vuotiaat (86%) olivat vahvimmin tätä mieltä. Omana ryhmänä nousee esille 40-49 -vuotiaat naiset, joista jopa 87% oli väittämän kanssa samaa mieltä.

Halusimme selvittää vielä tarkemmin väittämien kautta, että suhteessa mihin vihkimys lisäisi arvostusta. Vastaajia pyydettiin valitsemaan asteikolla 1 on tärkein — 5 vähiten tärkein, kuinka tärkeänä väittämiä pidettiin. Vastaus tähän oli selkeä: vihkimys vahvistaisi kokonaiskirkon arvostusta. 73% vastaajista piti tätä näkökulmaa joko erittäin tärkeänä (60%) tai melko tärkeänä (13%).  Vihkimysviran tuoman arvostuksen mahdollinen lisäys suhteessa omaan työyhteisöön, seurakuntalaisiin, yhteistyökumppaneihin ja yhteiskuntaan ei nähty yhtä merkittävänä. Arvostuskokemuksen lisääntyminen oman työyhteisön sisällä pidettiin näistä vaihtoehdoista keskeisimpänä. Vähiten arvostuksen lisäystä on odotettavissa seurakuntalaisilta. Tämä johtunee työn kohderyhmästä lapsista ja nuorista. Arvostus heitä on jo ansaittu muun kuin vihkimyksen kautta. Iän ja työkokemuksen kautta vihkimysviran arvostuksen odotus vaihtelee. Kiinnostava tulos on yli 60-vuotiaiden odotus, että kirkko osoittaisi heidän työlleen arvostusta.  79% tähän ikäkategoriaan kuuluvista vastaajista koki kokonaiskirkolta tulevan arvostuksen tärkeimpänä tai toiseksi tärkeimpänä asiana.

Vihkimysvirkaan liittyy myös huolenaiheita

Avovastauksissa nousivat esille huolenaiheina työnkuvan laajentuminen ja sitä kautta tulevien työtehtävien ja vastuiden epäselvyydet. Erityisesti nuorisotyönohjaajat pelkäävät joutuvansa tekemään pappien töitä, mikä johtaisi siihen, että oman työalan tehtävistä joutuisi tinkimään. Ajatellaan, että vihkimysvirka pikemminkin vaikeuttaisi rekrytointia.  Mahdolliset lisätehtävät ja vastuut eivät välttämättä tuo lisää palkkaa.

Diakonaatti ei ratkaise kaikkia ongelmia

Monet vastaajat odottavat diakonaatin tuovan lisää arvostusta kasvatuksen työntekijöille ja heidän työlleen. Vihkimyksen koetaan tuovan hengellistä painoarvoa ja sitoutumista. Kasvatustyölle ja työntekijöille vihkimys toisi tasavertaisuuden kokemuksen, että kasvatuksen työntekijät nähdään yhtä arvokkaina kuin papit ja diakoniatyöntekijät. Erityisesti tuodaan esille koulutuksen merkitys. Vastaajat korostavat, että vihittävillä tulisi olla nykyistä AMK-tutkintoa vastaava koulutus. He toivovat, että koulutuksen ja työn vaativuuden suhde tunnustetaan.

Vihkimysviran odotetaan lisäävän yhteistyötä ammattiryhmien välille ja lisäävän yhteistyötä kirkon sisällä. Näin kaikkia ammattilaisia kohdeltaisiin arvostavasti ja tasapuolisesti.

Kirkon tulevaisuuden kannalta diakonaatti ei ratkaise kirkon taloudellisia ongelmia, mutta sen nähdään tuovan jatkuvuutta ja turvaa kirkon kasvatuksen virkoihin. Kaikki KNT:n jäsenet eivät toivo vihkimysvirkaa. Avovastauksista nousee myös näkökulma, että kaikki vastaajat eivät koe diakonaattia tärkeäksi omassa työssään, mutta ymmärtävät sen merkityksen tasa-arvon ja arvostuksen lisääjänä.