Valikko

Kirkkoon liittyi ennätysmäärä ihmisiä

5.1.2015

Vuonna 2014 Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon liittyi vahvistamattomien tietojen mukaan yli 15 500 henkilöä. Luku on suurempi kuin koskaan ennen. Erityisen paljon kirkkoon on liitytty vuoden lopussa. Joulukuussa 2014 kirkkoon liittyi lähes 1400 ihmistä, kun viime vuonna vastaava luku oli 892.

”Viime joulukuussa kirkkoon liittyi useita satoja henkilöitä viimevuotista enemmän. Tämä saattaa kertoa uudenlaisesta ilmiöstä, jossa kirkon julkiset kannanotot aiheuttavat myös paluuliikennettä kirkkoon”, sanoo Kimmo Ketola Kirkon tutkimuskeskuksesta.

Kirkkoon liittyminen on kasvanut samaa tahtia kuin uskonnollisiin yhdyskuntiin kuulumattomien osuus väestöstä.

”Tässä mielessä kirkkoon liittyjien osuus on pysynyt pitkään hyvin vakaana”, Ketola toteaa.

Vuonna 2013 kirkkoon liittyi 14 653 henkilöä.

Kirkossa neljä miljoonaa jäsentä

Kirkosta eroamisia kirjattiin 31.12.2014 mennessä noin 74 000 kappaletta, joka on selkeästi keskimääräistä suurempi luku.

Vuonna 2013 kirkosta erosi 58 965 henkilöä. Vuoden 2013 luvuissa on järjestelmävaihdoksen vuoksi mukana myös vuoden 2012 lopun tapahtumia.

Kirkon jäsenmäärä on vuoden 2014 lopussa noin 4 041 000 henkilöä. Kirkon jäseniä on noin 74 % suomalaisista.

Tiedot perustuvat kirkon jäsentietojärjestelmän ennakkotietoihin ajalta 1.1.-31.12.2014. Tarkistetut luvut saadaan jäsentietojärjestelmästä tammikuun puoleenväliin mennessä.

Uudet jäsenet tervetulleita

Kirkkohallituksen kansliapäällikkö Jukka Keskitalo on iloinen liittyneiden suuresta määrästä.

”Iloitsen siitä, että viime vuoden aikana ennätysmäärä ihmisiä on päättänyt liittyä kirkkoon. Toivotan uudet kirkon jäsenet lämpimästi tervetulleiksi”, Keskitalo sanoo.

Keskitalo sanoo, että myös kirkosta eroaminen otetaan vakavasti.

”On tärkeä kuulla niitä viestejä, joita kirkosta eronneet ovat halunneet antaa. Kirkon jäsenyyteen on myös aina ovi auki takaisin, jos kokee, että kirkon usko ja arvot vastaavat omaa elämänkatsomusta.”

”Kirkko on viime vuoden jäsenyysmuutoksista huolimatta Suomen suurin yhteisö. Erityisesti vaikeina taloudellisina aikoina moni arvostaa kirkon ruohonjuuritason työtä ja roolia paikallistasolla. Kirkon ulkomaanavun ja lähetysjärjestöjen kautta kirkon jäsenen auttava käsi ulottuu eri puolille maailmaa”, Keskitalo muistuttaa.