Valikko

Akava: Alhaiset palkankorotukset ovat luottamuksenosoitus palkansaajilta

15.6.2015

Akavan hallitus on hyväksynyt työllisyys- ja kasvusopimuksen jatkon 12 kuukaudella. Ratkaisu on sekalinjainen eli 16 euroa mutta vähintään 0,43 prosenttia toisen sopimusjakson alusta alkaen. Akavan hallitus korosti, että nyt ei ole oikea aika koville palkankorotuksille.

– Tärkeintä on, että saamme lisää työllisyyttä sekä ennustettavuutta työpaikoille. Palkansaajat ovat tukeneet työllisyyttä äärimaltillisilla palkkaratkaisuilla viisi vuotta. Nyt työnantajien on näytettävä, että työpaikkojen säilyttäminen ja uusien tarjoaminen saadaan vihdoin vauhtiin. Näin alhainen palkankorotuslinja on kaikilta työntekijöiltä peräänkuulutettu luottamuksenosoitus työnantajia sekä maan hallitusta kohtaan, sanoo puheenjohtaja Sture Fjäder.

 

Keskituloiset, vastuullista työtä tekevät puurtajat säilyttävät palkkaratkaisun avulla ostovoimansa, mikäli hallituksen 450 miljoonan euron veronkevennys ulottuu myös heidän tulotasoilleen ja inflaatiotarkistukset tehdään kaikissa tuloluokissa, kuten hallitusohjelmaan on kirjattu.

 

– Edellinen hallitus heikensi keskituloisten asiantuntijaperheiden ostovoimaa. Nyt on uuden hallituksen vuoro toteuttaa lupauksensa siitä, että kenenkään ostovoima ei heikkene entisestään. Koulutusta ja asiantuntemusta vaativan työn lisäarvolla on oltava merkitystä, eikä palvelualoja saa ajaa entistä ahtaammalle, Fjäder huomauttaa.

 

Akava edellyttää työnantajien huolehtivan siitä, että korotukset maksetaan myös sellaisille palkansaajille, joilla ei ole työehtosopimusta.

 

– Maan hallitus haluaa hallitusohjelmassaan vahvistaa työnantajien yhdenvertaisuutta sopimisessa. Eikö hallituksen kuuluisi haluta vahvistaa myös työntekijöiden yhdenvertaisuutta eli huolehtia siitä, että kaikki palkansaajat saavat sovitut yleiskorotukset? Jopa 60 000 asiantuntijaa ja esimiestä uhkaa jäädä ilman yleiskorotusta vain siksi, että heidän alallaan ei ole työehtosopimusta.

 

Työntekijät ja työnantajat sopivat myös työttömyysvakuutusmaksun korotuksesta. Molempien maksu nousee 0,5 prosenttiyksikköä.

 

– Työttömyys on lisääntynyt hyvin nopeasti ja työttömyysturvan rahoitus on nyt turvattu. On ensiarvoisen tärkeää, että maan hallitus tekee lähivuosina työmarkkinajärjestöjen kanssa hyvässä yhteistyössä ratkaisuja, jotka luovat Suomeen uutta ja uudenlaista työtä sekä uusia työpaikkoja, Fjäder sanoo.